UUTTA WIISARISSA! Me & Martina

26.07.2021

Iloksemme voimme ilmoittaa, että Wiisarin valikoimiin on saatu uusi upea ja mikä mukavinta, Suomessa valmistettu korusarja! Näin merkin perustaja Martina kertoo koruistaan omilla nettisivuillaan:

"Me & Martina on perustettu rakkaudesta perinteistä käsityötä kohtaan. Isäni on toiminut kultaseppänä yli 35 vuoden ajan ja jatkan käsityön perinnettä nyt omalla tavallani suunnitellen ajattoman tyylikkäitä koruja, jotka kestävät sukupolvelta toiselle ja muistuttavat kantajaansa siitä, kuinka upea hän on. Korut saavat inspiraationsa kauniista pohjoisen luonnostamme sekä upeista naisista ympärilläni. Jokaisella korullamme on oma tarinansa.

Kaikki korumme on valmistettu vähintään 80% kierrätetystä hopeasta. Käytämme laadukkaita keinohelmiä ja synteettisiä zirkonia-kiviä. Kaikki korumme on valmistettu Suomessa omalla verstaallamme. Pyrimme toimimaan mahdollisimman ekologisesti ja vastuullisesti, sillä haluamme osaltamme huolehtia ympäristömme hyvinvoinnista."

-Martina

Wiisarin valikoima on alkuun maltillinen, mutta jos te hyvät asiakkaamme pidätte mallistosta lisäämme luonnollisesti valikoimaa ja tilaamme enemmän kuin mielellämme teille koruja Martinan valikoimista kokeiltavaksi. Wiisarin tiskiin valikoitui erityisesti Martinan sirompaa ja hempeämpää mallistoa kuten Loiste sarjaa, sekä tuotteita upeasta uutuus sarjasta Kesäyö. Kesäyö-sarjan tuotteiden suomalaisen lasitaiteilijan valmistamat lasihelmet hehkuvat upeissa hennoissa väreissä ja sarja todella vie ajatukset meidän maagisiin kesäöihimme. Näitä kannattaa tulla katsomaan livenä paikan päälle, toivottavasti tavataan pian Wiisarissa!