Tudor Prince Date-Day

09.02.2022

Tudor on Suomessa perinteisesti jossain määrin harvinainen, ja vastaavasti suuren yleisön keskuudessa hieman vähemmän tunnettu kellomerkki. Karkeasti yksinkertaistaen Tudor on kuuluisamman Rolex -merkin huokeampi sisarmalli, joka perinteisesti on käyttänyt Rolexin kuoriosia, mutta edullisempia sveitsiläisiä, yleensä ETA:n, valmikoneistoja. Nykyään tilanne on tästä hieman muuttunut, ja vaikka markkina-asema Rolexiin verratessa on säilynyt, uudempien Tudorien sisältä löytyy yleensä Tudorin itsensä valmistama, ns. inhouse -koneisto, eivätkä kuoriosatkaan enää ole kovinkaan lähellä Rolexin vastaavia.

Tämä 80-luvun Date-Day on kuitenkin varsin perinteistä Tudoria. Kuoriosat ja ulkonäkö muutenkin vastaa varsin läheisesti sisarmerkin malleja, ja sisältä löytyy ETA:n valmistama automaattikoneisto.

Kello käy ja näyttää päällisin puolin varsin hyvältä, mutta käyntiarvot ovat mitä sattuu, ja päivyrin pikasiirto takkuuaa. Kuori ja ranneke ovat myös pesun tarpeessa.

Rolexin kuorien avaamisessa on pikku haasteensa. Kierrepohjassa ei ole perinteisiä koloja avaajaa varten, vaan hieno pyällys syvennyksessä. Normaaleihin kolmileukaisiin jaxa-työkaluihin saa myös näiden avaamiseen tarkoitettuja leukoja, mutta niitä käyttäessä on suuri lipsahtamisen vaara, ja niillä ei mielestäni kannata avata kuin ehkä niitä rantamalleja.

Onneksi tämäkin tilanne on joskus tullut ennakoitua, ja oikea työkalu hankittua. Tällä pääsee pyällykseen turvallisesti kiinni, ja pohjan voi kiertää auki.

Kuten jo tuli vihjattuakin, pohjan alta löytyy ETA. Tarkemmin kaliberi 2834-2, eli tutun ja turvallisen 2824:n kaksoispäivyrimalli. 2824 kopioineen oli viime vuosiin asti ehdottomasti yleisin koneistomalli useilla sveitsiläisillä kellomerkeillä, mutta viime aikoina sitä on alettu korvata Swatchin merkeissä Powermatic -koneistoilla, sekä joidenkin merkkien -esim Tudorin- kohdalla merkkien omilla koneistoilla. En ole henkilökohtaisesti aivan varma mitä tästä ajattelen, sillä parin pikku lastentaudinsakin kanssa 2824 on tarkka, kestävä ja huoltoystävällinen koneisto, ja nämä uudet korvikkeet eivät tuo pöytään pelkästään positiivisia uusia ominaisuuksia, ainakaan kellosepän kannalta.

Ihan suoraan hyllystä poimittu ETA ei kuitenkaan tässäkään kellossa ole kyseessä, Tudorin mallista löytyy nätit koristehionnat ja -raidat, kolmipuolainen Glycudur -kehä, Kif -iskusuojat Incojen tilalla, sekä erikoisempi rukkauksen hienosäätö.

Automaattimoduuli ensin pois. Koneisto ei näytä todellakaan varsinaisesti kärsineeltä, mutta huolto on selvästi paikallaan. Automaatin rasvat ovat muuttuneet ruskeaksi tahmaksi.

Kello pois kuorista.

Taulu näyttää äkkiseltään todella hyvältä, mutta lähempi tarkastelu tuo esiin pikku halkeamia. Tämä on ko. konsernin kelloissa suhteellisen tunnettu ongelma, joka aiheutuu ilmeisesti maalausvaiheessa tehdyistä virheistä ja/tai maali/lakkakerrosten kuivuessa tapahtuvasta kutistumisesta. Paljaalla silmällä lasin alta näitä on vaikea erottaa muuta kuin valoa vasten peilailemalla.

Taulu ja osoittimet pois. Päivyrikerros näyttää äkkikatsomalta melkoiselta viidakolta, mutta loppujen lopuksi tässä on perus 2824:ään verrattuna lisänä käytännössä vain viikonpäiväkiekko ja sen pikasiirtoratas. Lisäksi koneisto vaatii ulkokehälle tukirenkaan viikonpäiväkiekkoa tukemaan.

Päivyripuolta osiin.

Edellä mainittu Kif -iskuoja lähemmin tarkasteltuna. Periaatteessa tämä jousi tukee laakeriaan kolmesta pisteestä, siinä missä perinteinen Incabloc vain kahdesta, mutta voin vain arvailla onko tästä sitten jotain käytännön hyötyä, liipotinakselin vioittuminen ei nimitäin omien kokemuksieni mukaan ole tavallisen Incan kanssa todellakaan yleistä. Ei tästä toki haittaakaan ole, sillä tämä on purkaessa ja kasatessa varsin helposti käsiteltävä rakenne, mitä ei voi sanoa kaikista iskusuojalaitteista.

Pikakelauksella koneisto osiin ja pesuun. Katsellaan koneistoa tarkemmin kasauksen aikana.

Koneiston pyöriessä pesurissa on hyvää aikaa kiinnittää huomio hetkeksi kuoriin. Lasisarja ensin irti, tämän jälkeen lasikkeen saa nostaa pois.

Kuori käy ultrassa pesussa, sen jälkeen lasike takaisin paikoilleen. Kiillottelen lasikkeen tässä vaiheessa, ja siitä tuleekin varsin hyvä. Päivyrin suurennuslasin, ns. kykloopin, ympäriltä en saa ihan kaikkia naarmuja pois, mutta noiden takia ei mielestäni kannata alkuperäistä lasiketta alkaa uusimaan.

Lasisarja lukitsee lasikkeen tiiviisti paikoilleen.

Ranneke käy myös pesussa.

Jousi takaisin puhtaaseen ja rasvattuun koteloon.

Kasaan ensin veto- ja osoitinasetuskoneiston, sekä taulun puolen Kif- asetelman.

Rataskoneistoa kasaan.

Käynnin pysäytysvipu vielä väliin, ja siltoja päälle.

Telkilaitteet ynnä käynti kasaan ja öljyt paikalleen. Liipotin siltoineen paikoilleen, ja liikkuuhan se.

Taulun puolen rattaita paikoilleen. Erikoisen mallinen suuri ratas vasemmalla puolella käyttää molempia päivyrikeikkoja.

Kuukaudenpäiväkiekko peitelevyineen paikoilleen.

Tässä vaiheessa koneisto ympäri ja ulkokehän tukirengas paikoilleen.

Viikonpäiväkiekko sokkineen paikoilleen, ja tällä puolella onkin valmista.

Ja valmista tällakin puolen, lukuunottamatta automaattimoduulia, joka menee paikoilleen vasta kun kello on kuorissa.

Taulu ja osoittimet paikoilleen, ja kello kuoriin.

Automaattimoduuli kasaan.

Automaattimoduuli ja vetopaino paikoilleen, uusi takapohjan tiiviste ja valmista tuli.