Seiko SQ cal. 8222

Kvartsikellot eivät yleensä ottaen ole kelloseppien suuressa suosiossa. Niitä pidetään usein, jos ei suorastaan korjauskelvottomina muovileluina, niin ainakin jonkinlaisina sieluttomina sähkösuristimina jotka aikoinaan lähes onnistuivat tuhoamaan tämän perinteisen teollisuudenalan. Kellokeräilijöiden keskuudessa sähkökellot ovat perinteisesti pienen porukan niche.

Itse olen aina ollut kiinnostunut kvartsikelloista. Sinänsä ymmärrän monien virkaveljieni nihkeän suhtautumisen kvartseihin, sillä halvalla tehtyjen paristokellojen korjaaminen on äärimmäisen turhauttavaa ja usein mahdotonta. Laadukkaiden ja erityisesti iäkkäämpien yksilöiden kohdalla korjaaminen on kuitenkin usein ihan kannattavaa.

Tämän artikkelin Seiko alkoi nyt näin neljänkymmenen vuoden ja kymmenien pariston vaihtojen jälkeen viimein takeltelemaan, ja kun omasta kokemuksestani tiesin tämän laadukkaaksi kelloksi, tohdin sen ottaa työn alle.

Takakannen alta paljastuu kaliberi 8222, Seikon perustason kvartsimylly 70-80 -luvun taitteesta. Laadukkuudesta moniin uudempiin ja halvempiin kvartsikelloihin verrattuna kertovat rataskoneiston kivilaakerit, metalliset sillat ja rattaat, sekä se, että koneisto on yleensä purettavissa. Harmillisen moni kvartsi on nykyään täysin "huoltovapaa" muovikapseli. Tässä yksilössä ei näy mitään hälyyttävää, vanhalle kellolle varsin tyypillistä likaa ja pölyä leijuu ympäri koneistoa. Tämä kuivuneiden voiteluaineiden kanssa riittää helposti syyksi koneiston takelteluun. Kelan suojakappale ja sen alla oleva pariston plus-johdin ovat myös vääntyneet. Klo 15:30 kohdalla oleva kullattu ruuvi ei ole kiinnitysruuvi, vaan ns. "trimmeri", eli käynnin säätö, eli sitä ei pidä mennä vahingossa vääntelemään.

Puran koneiston sähkö-osat pois koneiston ollessa vielä kuoressa, sillä niiden vahingoittaminen on helppoa jos koneistoa käsittelee niiden ollessa paikoillaan. Ensin poistuu piirilevy, jonka alta paljastuu kela, pariston johtimet sekä muovinen eriste-kappale.

Loput sähköpalikat pois. Koko rataskoneisto on keskellä olevan sillan alla, loput osat liittyvät vain kalenteri- ja osoitinasetus-koneistoon.

Kello pois kuorista ja taulun ja osoittimien kimppuun. Taulun pintaan on eksynyt runsaasti pientä roskaa, josta osa on onnistunut kiinnittämään itsensä siihen sen verran tiukasti, että ihan kaikkea en saa poistettua.

Taulun ja ylemmän peitelevyn alta paljastuu kalenterikoneisto. Seiko on yksinkertaistamisen mestari, paljoa tätä vähemmillä osilla tuskin voisi päivyriä pikasiirrolla toteuttaa.  

Loput rattaat pois, ja taulunpuoli onkin tyhjä. Koneisto ympäri.

Koneistonpuolelta lähtee ensin rataskoneisto siltoineen. Rattaiden mittakaava on hitusen pienempi kuin samankokoisessa mekaanisessa kellossa.

Osoitinasetuskoneisto pois, ja osat pesuun. Sähköosia ei luonnollisesti pesuun laiteta, joten mekaanisiin verrattuna pestäviä osia on kovin vähän. Sähköosat puhdistetaan käsin, ja erityisesti askelmoottorin roottorin kohdalla tämä onkin tärkeä vaihe, jossa stereomikroskooppi onkin suurena apuna.

Kuori on kerännyt likaa itseensä ihan kunnolla. Lasike on haljennut reunasta, joten se menee vaihtoon.

Kuoriosat ja ranneke saavat mennä ultraan peseytymään.

Puhdasta koneistoa kasaamaan.

Koneisto kasaantuu samaten kuin purkautuu, mutta käänteisessä järjestyksessä, joten siirrytään pikakelauksella valmiiseen koneeseen. Kelan suojalevy suoristuu vaivatta muovialasimen päällä painamalla.

Paristo paikalleen ja koneisto ympäri, taulu ja osoittimet paikoilleen.

Kuoriinlaiton jälkeen tarkastan vielä koneiston arvot kvartsitesterillä. Virrankulutus oli vanhalle koneistolle varsin kohtuullinen 1,1µA. Seiko antaa maksimiarvoksi 2,0µA, joten sen puolesta huoltoa voi pitää onnistuneena. Käynti sen sijaan oli hitusen runsaasti jätättävä, noin -20s/kuukausi. Seikon toleranssi käynnille on +/-15s/kuukausi, mikä on perustason kvartseille melko normaali vielä nykyäänkin. Parhaissa perinteisissä kvartsikelloissa (Seiko 9F, Twinquartz, Citizen 4 Mega, Longines VHP...) käyntiero mitataan sekunteissa/vuosi. Käänsin trimmeriä hitusen, ja käynti asettui välille n. 4-7 s/kuukausi. Testerin antama tulos ei kuitenkaan ole se kuuluisa koko totuus, sillä se ei ota huomioon esim. lämpötilanvaihteluiden tuomia eroja. 

Uudet tiivisteet paikoilleen, ja kello onkin valmis.

Taulussa on varsin nätti tekstuuri, jota oli rikkinäisen lasin läpi vaikea edes nähdä. Seiko harrasti aikoinaan runsaasti vaaleita eri tavoilla teksturoituja tauluja, jotka ovat selvinneet vuosikymmenten auringonpaisteesta vaihtelevalla menestyksellä. Tämä yksilö näyttää vielä hyvältä.

Vanhojen Seikojen takapohja on varsin informatiivinen. 165812 on kellon sarjanumero, jonka ensimmäinen numero on valmistusvuoden viimeinen numero. Tiedän tämän koneiston sijoittuvan 70-80 -lukujen taitteeseen, joten valmistusvuosi on 1981. Seuraava numero on kuukausi, eli tämä kello on valmistettu kesäkuussa 1981. Sarjanumeron 4  viimeistä numeroa ovat tämän yksilön valmistusnumero, mikä ei sinänsä kerro enää mitään. "Japan" -tekstin alla oleva tyyllitelty S -kirjain on Suwa -tehtaan tunnus, joten kello on tehty siellä. Toinen vaihtoehto olisi salamaa muistuttava Daini -tehtaan logo. Näiden kahden Seikon alajaoston keskinäisestä kilvoittelusta on kirjoitettu paljon. 8222-8020 on kuori-reffi, josta selviää kaliberi (8222) sekä kuorimalli (8020).