Seiko 6139-6005

Kuusikymmenluvun lopulla kellomaailmassa tapahtui. Automaattikello oli viimeisen vuosikymmenen aikana kypsynyt lähes nykyiseen muotoonsa, käyntitaajuudet nousivat ja koneistoja tiivistettiin entistä ohuempiin paketteihin. Sähkökellot olivat myös tehneet tuloaan liipotinmoottori- ja äänirautakellojen muodossa jo useamman vuoden. Automaattivedon yhdistäminen kronografikoneistoon oli looginen seuraava askel, mutta näiden kahden teknologian yhteen liittämisessä kesti aikansa. Zenith oli aloittanut oman El Primero -koneistonsa suunnittelun jo ennen 60-luvun puoltaväliä, mutta tuote oli valmis yleisölle esiteltäväksi vasta 1969. Tähän mennessä Myös Buren-Heuer-Breitling-Hamilton -yhtymän näkemys automaattikronosta oli valmis tuotantoon. Samaan aikaan haastajana idästä saapui myös Seiko, joka julkaisi oman 6139 -koneistonsa myös samana vuonna. Siitä kuka valmisti ensimmäisen automaattikronon massatuotantoon riittää vääntämistä vielä tänäkin päivänä, riippuen katsotaanko julkaisuajankohtaa, myyntiintulopäivää, ja sitä, mikä nyt sitten varsinaisesti on massatuotantoa. Omasta mielestäni kysymys on melko merkityksetön, sen verran lähellä nämä kolme toisiaan ovat. Mitään apinointia on myöskin vaikea merkkien välillä nähdä, niin täysin erilaisia nämä kolme koneistoa keskenään ovat.

Zenithin El Primero -koneisto, cal. 3019 PHC. Toiminnaltaan varsin perinteinen tolpparellikronokoneisto, joskin käyntitaajuus nostettuna komeaan 36.000bph paremman tarkkuuden saavuttamiseksi.

Burenin ja kumppaneiden Chronomatic Cal. 11. Burenin mikroroottoriautomaatin pohjalle kasattu "moduulikronografi".

Seikon kaliberi 6139. Seikon omintakeiseen vertikaalikytkimeen perustuva kronografikoneisto, jonka toimintaan tässä perehdytään vielä tarkemmin.

Vinha teknologian kehitys kuitenkin koitui -ainakin jossain määrin- näiden kellojen kohtaloksi. Seiko sai jo samana vuonna 1969 markkinoille ensimmäisenä quartz -rannekellon, Astronin. Mekaanisella kellolla oli armon aikaa vielä pari vuotta, mutta quartz -teknologian kehittyessä ja halventuessa, myös nämä upouudet automaattikronot alkoivat pian vaikuttaa kovin vanhanaikaisilta. Zenith lopetti El Primeron tuotannon 1970-luvun puoleenväliin mennessä, Buren-johdannaiset ja Seiko sinnittelivät markkinoilla vielä muutaman vuoden pidempään, joskin selvästi enemmän budjettikelloina. Osoitinnäytöistä kvartsikronografia ei saatu markkinoille ennen 1980-luvun alkua, joten jonkinlaista kysyntää näille kelloille vielä kuitenkin oli.

Se horologin horinoista, palataan tekstin varsinaiseen aiheeseen. Seikon kronografitarjonta oli 70-luvulla melko vaikuttava. Kuusikymmentäluvun alussa firma oli tuottanut Tokion Olympialaisia silmälläpitäen perinteisempään rakenteeseen pohjautuneen 5717-manuaalikronon parine eri variaatioineen, mutta se oli poistunut tuotannosta jo muutaman vuoden jälkeen. Kun 6139-koneisto tuli markkinoille, patoluukut kuitenkin aukesivat. Koneiston pohjalta tehtiin tusinan eri kuorimallin kelloa, ja kun jokaisesta on runsaasti tauluvariaatioita, alkaa keräilijällä olla jo kummasti valinnan varaa. Hetken kuluttua koneistosta julkaistiin myös tuntilaskurilla varustettu 6138, ja vielä myöhemmin 70-luvulla Seiko julkaisi kokonaan uuden automaattikronokoneiston, 701x -sarjan, jossa oli versiosta riippuen vielä flyback -toiminto. Kaikkien versioiden keräämisestä saisi varmasti elämäntehtävän.

Omistajan toiveena oli, että kellon ulkokuoreen puututaan mahdollisimman vähän, ja tämähän sopii. Pogueen saa tarvikkeena esim. taulua, osoittimia ja painimia, mutta ne eroavat yleensä alkuperäisistä, joko enemmän tai vähemmän. Mukava toki, että vaihtoehtoja on, jos jotkin osat on aivan pakko uusia.

Takakannen alta löytyy odotetusti 6139, joskin tässä myöhempänä B-versiona. Koneistoa on valmistettu 17- ja 21-kivisenä versiona. Kivimääriin liittyi aikoinaan muun muassa tulliteknisiä asioita, joten tiettyihin maihin viedyt kellot olivat usein taktisesti vähempikivisiä versioita tietyistä koneistosta. Suurta merkitystä kellon toiminnallisuuteen tällä ei ole, ja säästynpähän puuhailemasta Diafix -vastakivien kanssa.

Vetopaino pois. Täältä löytyy ensimmäinen huolestuttava yksityiskohta; Vetopaino on raapinut jälkiä siltoihin. Tämä kertoo yleensä kuluneesta vetopainon laakerista, mikä on yleinen vika useissa vanhoissa automaateissa. Vetopaino ei kuitenkaan kokeillessa tuntunut väljältä, joten ajattelin aluksi, että se on sitten uusittu jo joskus aiemmin, kelloa on kuitenkin joskus selvästi huollettu. Purkamisen jatkuessa huomasin kuitenkin, että tuo kronografin silta, missä kulumat juuri näkyivät, oli löysästi kiinni. Silta pääsi siis nousemaan reunaltaan ylös, joten sekin saattoi aiheuttaa tuon kontaktin osien välillä.

Kellon irrotus kuorista alkaa koneistorenkaan poistolla. Seppä saa olla varuillaan, sillä tuo rengas on ainoa asia joka pitää kronon painimet paikoillaan, ja jos sen nostaa varomattomasti pois, painimet sinkoutuvat palautinjousensa ampumana hukkaan. Järjestelmä on kuitenkin mielestäni hyvä, sillä perinteiset ruuvikiinniteiset painimet ovat kymmenien vuosien jälkeen hieman riskaabeleja irroiteltavia.

Yksi Poguen erikoisosa; vetoakseli-nuppi -kombinaatio. Kiertorengasta käyttävä ratas keskellä, sekin pääsee liikkumaan akselilla, jotta nuppia voi painaa sisään kalenterin pikasiirtoa käyttääkseen. Melko ikävä kokonaisuus löytää tarvittaessa, tämä on onneksi tiivistettä lukuunottamatta oikein hyvässä kunnossa.

Koneisto pois, vetari takaisin. Vanhoissa Poguen tauluissa näkyy usein tässäkin oleva tumma rengas minuuttilaskurin kehällä, en tiedä mistä noin spesifi patinaläikkä näihin usein syntyy.

Osoittimet ja taulu pois, koneisto ympäri. Öljyä on joskus käytetty runsaasti. Alan purkamaan ensimmäisenä automaattivetokoneistoa, joka on Seikolle tyypillistä "Magic Lever" -tyyppiä. Huomattavan nerokas järjestelmä, jolla saavutetaan huomattavan vähillä liikkuvilla osilla tehokas, kahteen suuntaan virittävä automaattikoneisto. Miinuksena järjestelmässä on se, että nupista virittäminen ei onnistu, joten pysähtyneen kellon käyntiin saaminen vaatii jokaiselle ko. merkin tuotteita harrastavalle tutun "Seiko-Shufflen", eli kellon rivakan pyörittelyn koneiston virittämiseksi. Seikosta saa täten myös hyötyliikuntaa.

Automaatikoneisto poistettu. Vetoakselin kohdilla koneistossa oleva suurehko ruuvilla kiinnitetty ratas on tolpparelli, joka määrittää kronografin tilan: Pysäytetty tai käynnissä, ja saako sen toisella painimella nollattua.

Välillä toiselle puolelle. Huomattavan Seikomainen kaksoispäivyrirakenne.

Viikonpäiväkiekkoa pois, päivyrikoneistoa purkamaan. Kellomaailmassa kokeiltiin kovasti muovin käyttöä eri paikoissa 70-luvun taitteessa, huomattavan vaihtelevin tuloksin. Seikon 56-sarjan kohdalla se päivyrin pikasiirtorattaassa käytettynä pilasi tuon muuten mainion koneiston maineen tyystin, sillä tuo osa on lähes säännönmukaisesti haljennut, eikä siten hoida hommaansa. Tissotin lähes kokonaan muovirakenteinen Autolub -koneisto oli myös varsin epäonnistunut, vaikkakin mielenkiintoinen, kokeilu. Tässä koneistossa muovia on vain päivyrinsiirtorattaissa, ja siellä se on ihan käypä materiaali, kunhan kelloseppä ei sitä sörkkää mihinkään liian agressiiviseen pesuaineeseen.

Lisää kalenterin palikoita pois.

Loput osoitinkoneiston ja kalenterin rattaat pois. Jätän osoitinsiirtokoneiston vielä paikoilleen, koneiston käsittelyä helpottamaan.

Ja koneisto taas ympäri. Seiko on kokenut tarpeelliseksi tehdä liipottimelle normaalia isomman, kahdella ruuvilla kiinnitettävän sillan. Toinen noista ruuveista on joskus vaihtunut, kanta on hieman erilainen.

Veto pois jousesta, liipotin ja käynti irti.

Kronokerrosta purkamaan.

Minuuttilaskuri välitysrattaineen, jouset, nollausvasara ja kronon kytkintä käyttävät "sakset" pois.

Telkilaitteet, ja loput kronon osat siltoineen pois.

Rataskoneisto irti, taulun puolen rippeitä purkamaan.

Seiko käyttää yleensä yleisemmän Incablocin sijaan omia iskusuojalaitteitaan. Tässä kellossa liipotin on laakeroitu Diashock -laakereilla. Itse laakeri on hyvin samanlainen kuin sveitsiläisissä, jousi on erimallinen, ja kiertyy yksi "sakara" kerrallaan irti. Ei mielestäni yhtä näppärä kuin Inca, mutta erityisen ikäväkään. Ja jousi on helppo uusia, jos se vaurioituu.

Jousta pois kotelosta, öljyt ovat melkoisen pikeentyneet. 6139 on jo kauan ollut melko keräilty kello, ja siten myös alkuperäiset jouset ovat vähintäänkin kiven alla. Tämä on ehjä ja vielä muodossaan, joten käytämme sen puhdistettuna uudelleen.

Koneisto saa mennä pesuun, joten huomio siirtyy kuoreen. Ensin lähtee lasisarja, jonka jälkeen lasin voi nostaa pois. Niiden alta löytyy lasin tiiviste, joka on onneksi hyväkuntoinen, kiertokehä, sen jousi ja päälyslevy.

Nupin ja painimien tiivisteet ovat tyystin entiset, ja murentuvat ja katkeilevat irrotettaessa. Pidän Seikon tavasta sijoittaa tiivisteet nupin ja paininten varsiin, sillä näin ne on kohtuullisen helppo uusia. Perinteisesti esim. nupin tiiviste on nuppiosan sisällä, ja sen uusiminen sinne on, jos ei nyt mahdotonta, niin ainakin huomattavan vaivalloista.

Kuori pestynä ja taas kasassa. Lasia ei asiakkaan toiveesta uusita.

Koneisto tulee pesusta astetta puhtaampana. Paljoa tätä pienemmällä osamäärällä ei varmaan kalenteriautomaattikronoa voi tehdä!

Sovellan kasausjärjestyksessä hieman huoltomanuaalista poiketen. Kasailen aluksi osoitinasetuskoneiston.

Jousta takaisin koteloon.

Ensin koneiston puolelle keskiratas siltoineen.

6139:n taikapalikka, keskisekuntiratas. Ylinnä akselilla näkyy minuuttilaskurin siirtosormi. Sen alla on teräksen värinen nollaussydän, eli epäkeskopalikka mitä vasten painamalla nollausvasara pakottaa akselin nolla-asentoon. Sen alla myös teräksen värinen vertikaalikytkinasetelma. Sen alla taas varsinainen sekuntiratas ja relli. Kun kronografi on käynnissä, ratas pyörii kokonaisuutena akselin kanssa. Kun krono pysäytetään, kaksi kärkeä painaa kytkimeen pysäyttäen akselin ja samalla myös sekuntiosoittimen. Ratas taas saa tällöin edelleen pyöriä ja muu kello siten jatkaa käyntiään. Kohta, josta ratas pääsee luistamaan akselia vasten on myös tässä kohtaa voideltava, ja se olisi kyllä mielestäni ollut ilman mikroskooppia melkoisen hankalaa. Tämä palikka on sinänsä nerokas kokonaisuus, mutta ongelmien ilmetessä niiden korjaaminen ilman koko rataskokonaisuuden uusimista on melkoisen mahdotonta. Ja tällaisenkin uuden löytäminen on aikalailla mahdotonta. Tästä rakenteesta johtuen muista kronoista poiketen tätä kelloa kannatta yleensä ottaen käyttää krono päälle kytkettynä, jolloin kytkin ei joudu luistamaan koko ajan.

Rataskoneisto kokonaisuudessaan siltaa odottamassa. Edellä mainittu keskisekuntirataskokonaisuus keskellä.

Silta ja telkihaka paikoilleen, kuten myös tolpparelli jousineen.

Ensin telkiratas, sitten kytkintä käyttävät "sakset" jousineen. Juuri näiden saksien kärjet pysäyttävät keskisekuntiakselin, kun krono pysäytetään.

Nollausvasara jousineen sekä minuuttilaskurin rattaat paikalleen. Tässä vaiheessa krono on varsin räjähdysherkässä tilassa, jousipaineita on vähän joka suuntaan.

Kronon silta päälle, tässä vaiheessa katson olevani voiton puolella. Keskisekuntirattaan yläpuolen laakeri on myös osa tätä siltaa, joten pääsen nyt vasta toteamaan rataskoneiston toiminnan, joka vaikuttaa hyvältä.

Ankkuri siltoineen paikoilleen. Kovin syvälle jää, ikävä öljytä.

Liipotin ja sen laakerit paikoilleen, ja nyt päästään viimein toteamaan kellon käynti hyväksi. Tämä on Seikon koneiston pikku haittapuoli, kello on kasattava käytännössä valmiiksi ennen kuin peruskoneiston toiminta voidaan todeta. Perinteinen sveitsiläiskrono toimii pelkän peruskoneiston kasaamisen jälkeen, tässä saa kasata koko kronopuolenkin, ennen kuin kello käy, juurikin tuon keskisekuntiratas-kytkin -kokonaisuuden laakeroinnin takia. Samalla pääseekin sitten jo testaamaan kronotoimintoja.

Taulun puolen kasauksesta ei ole hirveästi kerrottavaa, kaikki tuntuu pelaavan.

Kalenterikiekot paikoilleen.

Taulu ja osoitinsetti paikoilleen. 6139:n sekuntiakselin pää on työstetty nelikulmaiseksi, ja kun sekuntiosoitin sille painetaan, muokkautuu sen putki luonnollisesti sen mukaan. Tämän vuoksi on syytä olla huolellinen, että osoitinta asennettaessa se asettuu kerralla oikein.

Kello kuoriin, automaattiveto vielä kasaan. Automaatin räikkäratas on joskus saanut kyytiä, mutta toimivilla pinnoilla ei ole vaurioita, joten sitä ei ole syytä alkaa uusimaan.

Vetopaino paikoilleen, valmista tuli täällä!

Pikku loppuvastus tämän huollon kohdalle saatiin paininten tiivisteistä, joiden saapumista sai odotella useamman viikon. Kannatti odotella, sillä niiden avulla kello menee läpi kevyestä vesitiiveystestistä. Mukava juttu aina vanhan kellon kohdalla.

Alkuperäinen teräsranneke käy vielä osina pesussa. Yksi pala oli myös joskus eksynyt väärin päin paikalleen, sekin luonnollisesti korjataan.

Näitä kelloja valmistettiin 70-luvun läpi, joten sarjanumeron ensimmäinen numero kertoo valmistuvuodeksi 1973. Reffin loppuosa, 6005, kertoo alkuperäiseksi markkina-alueeksi Pohjois-Amerikan. Käytännössä samaa mallia tehtiin muille markkinoille hieman eri numeroilla.